Olimme eilen Vaalan ruokapalvelupäällikkö Leena-Kaisa Pärkkä-Hietalan kanssa Kainuun elintarvikepäivässä kertomassa siitä miten kunta voi omassa ruokahuollossaan käyttää lähiruokaa. Kyse ei ole lähiruuan suosimisesta. Hankintalainsäädäntöhän ei anna lupaa suosia lähiruokaa. Eri asia sen sijaan on tehdä kilpailutus niin, että se mahdollistaa lähiruuan ja pienten yrityksen pärjäämisen kilpailussa.

Lähiruokaa pyritään Vaalassa käyttämään ja yksi avainasia on ruokalistojen suunnittelu. Kun ruokalistoille otetaan enemmän perunaa pastan ja riisin sijaan, niin on selvää, että tällöin on paremmat mahdollisuudet käyttää kotimaista ja läheltä hankittua raaka-aineitta.

Kainuun Sanomien mukaan olin ehdottanut, että kaikki hankittava ruoka Kainuussa olisi lähiruokaa. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä esimerkiksi maitoa ja lihaa on tällä hetkellä mahdoton ostaa lähituottajalta suoraan. Maidon ja lihan jalostuslaitokset sijaitsevat niin kaukana, että tällöin ei voi enää puhua suoraan lähiruuasta. Kotimaista lihaa ja maitoa sen sijaan voidaan, ja mielestäni tulee, tarjota julkisissa ruokailussa.

Kotimaisuuskaan ei kuitenkaan saa olla kilpailutuksessa kriteerinä jonkun tuotteen paremmuudelle. Julkisella sektorilla tuleekin kiinnittää huomiota tarjouspyyntöihin ja niiden laatimiseen, jotta ei jo tarjous vaiheessa suljeta pieniä tuottajia ja laadukkaita kotimaisia tuotteita pois. Hinnan ei tarvitse olla määräävä kriteeri vaan sen painoarvo voi olla esimerkiksi 50%. Tuoreutta sen sijaan saa käyttää kriteerinä ja sen merkitystä tulisi tarjouspyynnöissä korostaa. Lisäksi on syytä muistaa, ettei lähellä tuotettu aina ole muualta tuotua kalliimpaa.

Myös osatarjoukset tulisi mahdollistaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ei kilpailuteta esim. kokonaisuutta vihannekset ja hedelmät, vaan kilpailutetaan esimerkiksi peruna erikseen. Harva pieni yrittäjä voi tarjota samaan aikaan juurekset ja hedelmät.

Kainuussakin on tehty hyvät linjauksia lähiruuan käytöstä. Nyt vain tulisi saada nuo linjaukset konkretisoitua tarjouspyyntöihin.

Ohessa linkki Kainuun radion sivuille
http://yle.fi/alueet/kainuu/2009/11/lahiruoan_kayttoa_koetetaan_lisata_1147784.html

Lisätietoa ruokahuollon hankinnoista ja mahdollisuudesta lähiruuan käyttöön:
www.ruokasuomi.fi
--> oppaat ja ohjeet